Timantin ytimessä – Väri

Timantti on myyttinen jalokivi. Ainutlaatuisten ominaisuuksiensa ansiosta se on arvostetuin kaikista jalokivistä ja sillä on erityinen asema kantajalleen.  Timantti on puhdasta hiiltä, mutta silti se on kovinta ainetta mitä tunnetaan. Timantin saa vasaralla rikki, mutta sillä voi naarmuttaa terästä.  Vaikka se on läpinäkyvä, sen sisällä on erikoislaatuinen värien leikki joka johtuu juuri oikenlaisista optisista ominaisuuksista. Matkalla kaivoksesta koruun timantti kulkee useiden huippuammattilaisten kautta, jotka vaalivat ja korostavat näitä ainutlaatuisia ominaisuuksia. Tämän artikkelisarjan ensimmäinen osa käsittelee timanttien väriä. Täydellisillä ominaisuuksilla varustettu timantti on harvinaisuus ja siksi verrattain kallis. Mitä enemmän timantti poikkeaa täydellisyydestä, sitä matalampi sen hinta on. Tästä syystä timanttien hinta vaihtelee suuresti sen laadun perusteella. Keskeisimmät tekijät, joista timantin laatu muodostuu ovat väri, puhtaus, paino ja hionta.

Englanninkielessä puhutaan usein timantin neljästä C:stä: Color, Clarity, Cut ja Carat. Näiden arviointiin on laadittu  useita eri laatuluokitusjärjestelmiä, joilla kivien ominaisuuksia arvioidaan ja hintaa määritellään. Tämän artikkelisarjan ensimmäinen osa käsittelee näistä ensimmäistä eli väriä. Luokituksen tekevät kansainväliset timanttilaboratoriot, jotka myös kirjoittavat timantille laatusertifikaatin josta nämä tiedot käyvät ilmi. Tämä tosin koskee ainoastaan yli 0,30ct timantteja.

Kultasepät Andreasen käyttää koruissaan useimmiten GIA:n (Gemological Institute of America) sertifioimia kiviä. Muita tunnettuja timanttilaboratorioita, joiden sertifikaatteja tulee vastaan säännöllisesti ovat AGS (American Gem Society) ja IGI (International Gemological Institute). Luokittelijoita on muitakin, mutta edellä mainitut kolme ovat tavallisimmat. Pitkään kansainvälistä timanttikauppaa hankaloitti se, että luokittelujärjestelmiä oli niin monia, eivätkä ne olleet kaikilta osin yhteismitallisia. Yksi askel yhdessä väritaulukossa saattoi tarkoittaa kahta askelta toisessa ja kolmea kolmannessa taulukossa.

Maailmalla on kuitenkin viimeisen 50 vuoden aikana vakiintunut käyttöön GIA:n luokittelukäytännöt, joskin suomalaiset pitävät vielä itsepintaisesti kiinni PTN:n eli Pohjoismaisen timanttinimikkeistön luokituksista (Joskus näkee myös kirjoitetun englanninkielisen lyhenteen Scan.D.N). Molemmat luokitukset ovat Suomessa käytössä, mutta onneksi ne ovat väriluokkia lukuunottamatta kaikilta osin samat.

COLOR – VÄRI

Vallitseva käsitys on, että timantti on väritön. Se ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa. Timanttia esiintyy laajassa värikirjossa, joskin muut värit paitsi keltainen ovat valtavan harvinaisia. Yllä olevassa kuvassa on Lontoon Natural History Museumissa näytteillä oleva 296 timantin kokoelma, nk. Aurora Pyramid of Hope, joka on maailman kattavin kokoelma värillisiä timantteja.

Timantit luokitellaan luokkiin I (1) ja II (2). Timanteista n.98% kuuluu värinsä perusteella luokkaan I, jossa väri vaihtelee värittömän ja keltaisen välillä. Luonnollinen timantti sisältää värittömänäkin pieniä määriä typpeä. Mitä enemmän kivessä on typpeä, sitä keltaisempi se on. Kellertävyys laskee kiven hintaa ja yksi tavallinen tapa säästää jalokivikorussa on hankkia koruun hieman kellertävämpi timantti. Timanttilaboratorioiden perusväriluokat käsittelevät lähinnä timantin keltaisuutta, sillä lähes kaikki timantit ovat tässä luokassa.

Pohjoismaisen timanttinimikkeistön väriluokkien nimet tulevat vanhoista timanttikaivoksista ja louhinta-alueista. On tyypillistä, että timantin syntyseutujen maaperä vaikuttaa sen sisältämään typen määrään, joten aiemmin timantin alkuperä oli helppo tunnistaa sen värin perusteella. Nykyisin kaivoksia on enemmän ja osa vanhoista kaivoksista on ehtynyt, joten alkuperän määrittämiseen väriä ei enää voi samalla tavalla käyttää. River-luokan timantti ei ole enää Oranje-joen alluviaaliesiintymästä seulottu, eikä Wesselton ole enää louhittu Etelä-Afrikan Kimberleyssä sijaitsevasta Wesseltonin kaivoksesta. Luokkien nimet kantavat kuitenkin harteillaan timanttien historiaa.

GIA:n väriluokat on merkitty aakkosilla D-Z. Historiassa ennen GIA:a timanttien värien luokittelu oli erinomaisen kirjavaa. Eräs usein käytetty värittömyyden asteikko oli A-B-C, jossa A oli väritön, C keltainen ja kaikki siltä väliltä oli B. Sekaannuksen välttämiseksi GIA:n asteikko alkaa vasta D-kirjaimesta. Näiden väriluokkien ulkopuolelle luokan I timanteista jäävät vielä ruskeat timantit ja mustat timantit, sekä intensiivisen keltaiset timantit.

Näissä timanteissa typen muodostamat epäpuhtaudet ovat niin runsaat ja samalla niin tasaisesti jakautuneet että väri on silmiinpistävän keltainen. Näissä tapauksessa keltaisuus ei laske hintaa vaan pikemminkin päin vastoin. Näitä intensiivisen keltaisia timantteja, jollainen artikkelin kansikuvassakin on, kutsutaan englanniksi myös kanarialintujen mukaan nimellä canary diamond.

Luokassa II ovat timantit, joissa väri ei johdu typen muodostamista epäpuhtauksista, vaan joko jonkin muun alkuaineen, tavallisimmin boorin  vaikutuksesta tai timantin kiderakenteen poikkeavasta kasvusta. Tästä luokasta löytyvät kaikkein harvinaisimmat timantit. Löytyy pinkkejä, sinisiä, oransseja, vihreitä ja jopa punaisia timantteja. Nämä kuitenkin ovat tähtitieteellisen hintaisia harvinaisuutensa ansiosta. Voimakkaasti värillisiä timantteja kutsutaan englanniksi nimellä fancy.

Huomionarvoista timanttien värieroista puhuttaessa on se, että värierot ovat monessa tapauksessa todella pieniä. Jopa siinä määrin että artikkelissa oleva väritaulukko on osalla lukijoista vääristynyt, sillä tietokoneiden monitorin värilämpötila vaikuttaa siihen kuinka keltaiselta kivet näyttävät. Taulukko on siis lähinnä suuntaa antava, ellei käytössäsi ole värikalibroitua näyttöä.

TIMANTIN SALAISET VÄRIT

Timanteilla on usein väri joka ei juurikaan näy luonnonvalossa. Monet timantit ovat fluoresoivia, eli ne alkavat hohtaa värillistä valoa lyhytaaltoisessa ultraviolettivalossa.

Tämä johtuu useimmiten timantin typestä tai boorista. Noin 30% timanteista on fluoresoivia. Täysin värittömistä timanteista puhuttaessa voimakas fluoresointi saattaa laskea kiven hintaa, sillä runsas boorin määrä saa kiven näyttämään hieman sumealta. Vastaavasti fluoresointi voi parantaa kellertävän kiven väriä. Auringonvalon UV-säteily saa sinisenä fluoresoivan kiven näyttämään värittömältä, sillä sininen on keltaisen vastaväri.

Vanhoissa timanttiluokituksissa oli River-luokan yläpuolella vielä Jager-luokka Etelä-Afrikan Jagersfonteinin kaivoksen mukaan. Tuon kaivoksen kivet olivat vahvasti siniseen fluoresoivia, joten  Jager-timantit näyttivät olevan vieläkin puhtaampia kuin River-timantit. Luokituksesta kuitenkin luovuttiin sen jälkeen kun fluoresoivuus löydettiin.

Vaikka joillekin timanttien fluoresoivuus voi vähentää timantin puhtautta ja sen arvoa, monen mielestä, kirjoittaja mukaan luettuna, sen taipumus loistaa uv-hohteessa saa timantin näyttäytymään entistä myyttisemmässä valossa. Yllä olevassa kuvassa Aurora Pyramid of Hope ultraviolettivalossa.

KUULUISIA VÄRILLISIÄ TIMANTTEJA

Kuuluisin värillinen timantti lienee sininen Hope-timantti, joka on tiettävästi maailman suurin sininen timantti. Sillä on nykyään painoa 45,50 karaattia. Kiveen ja sen historiaan liittyy monta villiä tarinaa ja sen väitetään olevan kirottu. Sen uskotaan olleen alunperin vielä suurempi, Aurinkokuninkaan kruununjalokiviin kuulunut 112 karaatin painoinen Diamant bleu de la Couronne de France-timantti joka katosi Ranskan vallankumouksessa.

Sen löytäjä Jean-Baptiste Tavernier menetti koko omaisuutensa löydettyään kiven, Aurinkokuningas ja kuningatar Marie Antoinette menettivät päänsä, kiven enoltaan perinyt Francis Hope ajautui perikatoon showtanssijan takia ja joutui myymään kiven Pierre Cartierille. Yleisesti uskotaan että Cartier alunperin kehitteli tarinan timantin kirouksesta saadakseen siitä paremman hinnan. Pierre Cartierin jälkeen kivi vaihtoi omistajaa useita kertoja, niin onnettomasti kuin onnellisestikin, kunnes se lahjoitettiin Yhdysvaltojen Smithsonian Institutelle, jonka omistuksessa kivi edelleenkin on.

Epäonnisista omistajistaan riippumatta, Hope-timantti on loistava osoitus siitä, mitä sopiva määrä booria voi tehdä timantille. Useimmiten harvinaiset siniset timantit ovat ainoastaan heikosti sinertäviä, mutta Hope-timantin kaltaiset syvän siniset kivet ovat miltei äärettömän harvinaisia. Vieläkin harvinaisempi on punainen timantti. Punaisissa timanteissa ei ole havaittavissa mitään epäpuhtauksia kuten muissa värillisissä timanteissa.

Tarkasti ei tiedetä mikä punaisen värin aiheuttaa, mutta gemmologit uskovat syyn löytyvän vääristyneestä kiderakenteesta ja sen tavasta taittaa valoa. Suurin tunnettu punainen timantti on Moussaieff Red Diamond, joka on kooltaan 5.11 karaattia. Tätä kun vertaa suurimman löydetyn sinisen timantin kokoon, saa käsityksen niiden harvinaisuudesta.

Ainut julkisesti näytteillä oleva punainen timantti on nk. DeYoung-timantti, joka on kooltaan 5.03 karaattia. Sydney DeYoung oli Bostonilainen jalokivikauppias, joka osti kirpputorilta erään kuolinpesän korut, jossa kivi koristi hattuneulaa.

Aikaisempi omistaja oli luullut kiveä granaatiksi, mutta DeYoung tutkitutti kiven kiinnitettyään huomiota sen poikkeukselliseen laatuun ja ulkonäköön. DeYoung testamenttasi kiven Smithsonian Institutelle ja kuolemansa jälkeen kivi lähetettiin Smithsonianin luonnonhistorialliseen museoon tavallisena vakuuttamattomana postilähetyksenä. Tällä kivellä oli siis selvästi parempi tuuri mukana.

Dresden Green on 41 karaatin painoinen luonnollisen vihreä timantti joka on louhittu Intiasta 1700-luvulla. Se on istutettu hattukoristeeseen, seuranaan 411 pienempää timanttia ja kaksi noin 20 karaatin briljanttia. Melkoinen hattukoriste siis.

Vihreät timantit ovat syntymekanismiltaan erikoisia, sillä ne ovat kemialliselta rakenteeltaan täysin samanlaisia kuin värittömät timantit, mutta noustessaan maankuoren läpi ne ovat altistuneet säteilylle, joka aiheuttaa timantin vihertymisen. Niitä voi huoleti käyttää, sillä radioaktiivisuus on kadonnut niistä jo hyvän aikaa sitten.

Vihreät timantit ovat myöskin järjettömän harvinaisia, joskin kirkkaista timanteista voidaan keinotekoisesti tehdä hiukkaskiihdyttimellä tai ydinreaktorin gammasäteilyllä vihreitä. Timanttilaboratoriot kuitenkin tapaavat karttaa näitä, sillä luonnollisen ja säteilytetyn vihreän timantin erottaminen toisistaan on vaikeaa ja aikaa vievää.

Lue koko artikkelisarja timanteista ja timanttien laadusta:

• Timantin ytimessä – Väri
• Timantin ytimessä – Puhtaus
• Timantin ytimessä – Hionta
• Timantin ytimessä – Paino