Muistojen tuulia vuosisadan takaa. Kultasepät Andreasen valmisti Eric O. W. Ehrströmin tribuuttikorut

Kultasepät Andreasen pääsi arvokkaaseen seuraan toteuttaessaan Serlachius-museoiden ”OLLI JA BUCKLAN – Ehrströmien elämä ja taide”-näyttelyn kunniaksi piensarjan Eric. O.W. Ehrströmin suunnittelemia koruja museokauppaan.

Eric O. W. Ehrström ja hänen vaimonsa Olga Ehrström-Gummerus ovat suomalaisen taidehistorian vähemmän tunnettuja suurnimiä.  Taiteilijapariskunta eli Suomen taiteen kultakaudella 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Eric O. W. Ehrström, tuttavallisemmin Buclan, oli taidetakoja ja koristetaiteilija, joka tunnettiin erityisesti metallinpakotus- ja emalitöistään. Hän suunnitteli myös koruja ja lasiesineitä sekä teki käyttö- ja taidegrafiikkaa. Hänen vaimonsa Olga Ehrström-Gummerus, lempinimeltään Olli, oli tuottelias ja monipuolinen taidemaalari.

Pariskunta tapasi molempien  opiskellessa taidetta Pariisissa. Tästä alkoi pariskunnan 30 vuotta kestänyt saumaton taiteellinen yhteistyö. Tämän yhteistyön esiin nostamiseksi ovat Serlachius-museot kuratoinut näyttelyn ”OLLI JA BUCKLAN – Ehrströmien elämä ja taide”. Viime syksynä Serlachius-museot lähestyivät meitä mielenkiintoisen yhteistyöprojektin tiimoilta ja tiedusteli olisiko meidän mahdollista toteuttaa museokauppaan muutama Ehrströmin suunnitelman mukaan valmistunut koru. Vastasimme haasteeseen innostuneesti, sillä tällaiset projektit ovat harvinaisia kultasepän arjessa. Matka on kuitenkin aloitettava taiteilijasta itsestään.

ERIC O. W. EHRSTRÖM – TAIDEKÄSITYÖN MONITAITURI

Meiltä lähtökohtaisesti kiinnostavat eniten Eric O. W. Ehrström suunnittelemat korut, mutta mies suunnitteli valtavan paljon kaikkea mielenkiintoista  lasiastiastoihin ja käärepapereista valtaviin koristepakotettuihin metallioviin.

Hän suunnitteli myös Suomen itsenäisyyden ajan ensimmäisen vaakunan. Itsenäisyyden kynnyksellä taiteilijalla oli muutenkin runsaasti suomalaisuuteen liittyviä töitä. Ehrström suunnitteli Suomen kuninkaan kruunun ja kuninkaanlinnan lakeijoiden puvut siltä varalta että Suomesta ei olisi tullut tasavaltaa.

Buclan oli kiinnostunut kaikesta ja etenkin luonto ja luonnon mikroskooppiset muodot näkyivät hänen koruissaan ja pienesinetuotannossaan. Koruissa hän käytti materiaalina alkuaikoina kuparia ja hopeaa, mutta myöhemmin myös kultaa ja norsunluuta. Hän oli taitava emaloija, joka näkyy usein hänen koruissaan. Emalin käyttö koruissa oli muutoinkin aikakauden villitys, mutta Buclan käytti sitä virtuoosimaisesti.

Menetettyään junaonnettomuudessa oikean kätensä Buclan opetteli tekemään koruja vasemmalla kädellään. Tähän hän valitsi materiaalikseen norsunluun, jonka työstäminen ei vaadi aivan yhtä paljon voimaa. Koruissaan hän käytti usein omaperäisessä muotokielessään aiheita joita löysi tutkimalla luontoa mikroskoopilla. Korut ovat tästä syystä orgaanisen ja jopa surrealistisen näköisiä, vaikka tyylillisesti Ehrström edustaakin Suomessa vähemmän esiintyvää art nouveauta.

Koruissaan hän ei nostanut mitään materiaalia yli muiden vaan materiaalin valinta tapahtui kokonaisuuden ehdoilla. Korujen jalokivet olivat ajan henkeen sopivasti värikiviä, jotka ovat nykyisin jääneet harmillisen  vähälle käytölle.  Aikakauden ajatusmaailmaan sopi, että kivi valitaan enemmän esteettisillä kuin taloudellisilla perusteilla. Hänen koruistaan löytyy mm. smaragdeja, safiireja, kuukiviä, savukvartsia, peridoottia ja sitriiniä.

Nykyajan silmin katsottuna Ehrströmin korut ovat virkistävän persoonallisia. Tai oikeastaan pitäisi melkein sanoa Ehrströmien, sillä Olli ja Buclan molemmat osallistuivat toistensa töiden suunnitteluun ja toteutukseen siinä määrin, että osassa töitä on mahdoton erottaa, kumman kädestä ne ovat syntyneet.

EHRSTRÖMIT  JA SERLACHIUS

Monitoimimies  Buclan teki osan elämäntyötään myös Taideteollisuuden keskuskoulun opettajana ja Ateneumin konservaattorina, Ollin toimiessa tasavahvana taisteluparina kaikessa.  Näiltä ajoilta on säilynyt paljon töitä ja myös Ehrströmin kirjoittama käsityöoppikirja Taideteollisuus: Teknillinen opas, joka paljastaa hänen teknisen taituruutensa taidekäsityön parissa.

Pariskunta myös asusti ja työskenteli joitain vuosia arkkitehtien Gesellius, Lindgren ja Saarinen erämaa-ateljeessa Hvitträskissä Kirkkonummella ja osallistuivat sen rakennustöihin omilla aloillaan. Buclan valmisti Hvitträskiin metallitöitä sekä pienesineistöä, Ollin työstäessä ateljeessa lasimaalauksia.

Vuonna 1919  Eric O. W. Ehrström oli perustamassa yhdessä kuvanveistäjä Emil Wikströmin ja teollisuusmies Gösta Serlachiuksen kanssa Taidetakomo Taito Oy:tä, joka jäi historiaan nimellä Taito Oy. Tästä yhteistyöstä poiki myös ystävyys tehtailija Serlachiuksen kanssa. Ehrströmit työskentelivät useissa projekteissa Gösta Serlachiuksen tilauksesta ja lopulta pariskunta teki harvinaisen sopimuksen säätiön kanssa, jolla he myivät taidetta säätiölle osamaksulla. Näin taattiin Ollin elinkeino Buclanin kuollessa.

Lopulta lapsettomaksi jäänyt pariskunta  testamenttasi taiteellisen omaisuutensa Gösta Serlachiuksen taidesäätiölle. Eric O.W. Ehrström kuoli 1934 ja ilman Buclania ei Ollinkaan taival kestänyt pitkään ja vuonna 1938 Olga Ehrström-Gummeruksen kuoltua heidän taiteellinen jäämistönsä siirtyi Serlachius-säätiön omistukseen.

Buclan ja Olli jäävät kummallisesti suomalaisen taidehistorian jättiläisten varjoon, vaikka Buclan opiskeli Akseli Gallen-Kallelan johdolla ja Ollin opettajana toimi mm. Helene Schjerfbeck.  Molemmat osallistuivat taka-alalta suomalaisen taiteen kultakauden merkittävimpien teosten valmistukseen. Heidän tuotantoaan on esitelty verrattain vähän suomalaisissa museoissa ja Serlachius-museoiden näyttely onkin ansaittu kunnianosoitus näille kultakauden tuntemattomille jättiläisille. ”OLLI JA BUCKLAN – Ehrströmien elämä ja taide” -näyttely on toistaiseksi laajin katsaus pariskunnan elämäntyöhön.

KULTASEPÄT ANDREASEN LIITTYY ARVOKKAASEEN SEURAAN.

Kun syksyllä meihin otettiin yhteyttä Serlachius-museoiden taholta, olimme innoissamme. Museoväki tarjosi meille mahdollisuutta valmistaa piensarja Eric O. W. Ehrströmin koruja museokauppaan näyttelyn kunniaksi. Saimme vapauden ehdottaa toteutukseen koruja, jotka mielestämme olisivat sopivan ajattomia, jotta niistä oltaisiin kiinnostuneita myös nykypäivänä. Ensimmäisenä valmistukseen valikoitui hopeinen riipus, jota ei koskaan oltu tehty koruksi, vaan se toteutettaisiin moderneilla tekniikoilla Buclanin luonnoksen perusteella. Toiseksi koruksi valittiin emaloitu korvakorupari, joka on alunperin ollut tompakkia, mutta halusimme antaa piensarjalle keräilyarvon lisäksi myös materiaalista arvoa valmistamalla korvakorut kullasta.

Aloitimme mallintamalla hopeisen riipuksen Rhinoceros3D-suunnitteluohjelmalla ja enemmän orgaaniseen veistoon sopivalla Zbrushilla. Tästä mallista tehtiin 3d-tulostimella malli, josta tehtiin kipsimuotti. Tällä kipsimuotilla valettiin riipuksesta ensimmäinen prototyyppi hopeaan. Prototyypistä tehtiin silikonimuotti, jonka avulla tehtiin 30 vahamallia, joista valettiin varsinaiset tuotantokappaleet. Sitten päästiinkin jo viimeistelemään.

Korvakorut olivatkin hankalampi homma. Pohjatyöt tehtiin samalla tavalla kuin riipuksenkin kanssa, mutta emaloinnin kohdalla ymmärsimme kuinka korkealaatuista oli Ehrströmin käsityö. Huomasimme prosessin aikana, että Eric O. W. Ehrströmillä on ollut tietotaitoa joka on nyt jo kadonnut tai enää vain niiden käsissä jotka ovat erikoistuneet emalointiin.

Korvakorujen emaloinnissa päädyimme konsultoimaan korutaitelija Aila Salmista, jolta saimme paljon meille uutta tietoa emaloinnista. Kysymyksiä korvakoruissa herätti myös kiinnitys. Alkuperäisissä korvakoruissa oli ruuvilukko, jolla koru puristetaan korvaan kiinni. Korvakorujen prototyyppiin teimme tällaisen, mutta huomasimme että niiden käyttö on erittäin epämukavaa ja yhdessä museoväen kanssa päädyimme valitsemaan niihin perinteisen lukollisen koukun.

Korvakoruista tuli näyttävä ja arvokas tribuutti Ehrströmien elämäntyölle ja hopeisen riipuksen ansiosta vielä yksi Buclanin monista luonnostelluista ideoista sai elämän. Nämä kunnianosoitukset ehtivät juuri sopivasti Serlachius-museoiden näyttelyn avajaisiin.

Kultasepät Andreasen liittyy nöyrin mielin näin arvokkaaseen seuraan.