Kuinka tilaat meiltä sormuksen?

1. Sormusasioissa moni selailee aluksi nettisivujamme ja pohtii yleisesti uuden sormuksensa tyyliä ja mallia. Tämä on usein hyvä lähtökohta lähteä etsimään ja sovittamaan itselleen sopivia vaihtoehtoja ja malleja myös liikkeessämme.
Uniikkia sormusmallia haluava voi ottaa käynnille tai liittää yhteydenottoonsa mukaan jo mallikuvia halutusta mallista ja tyylistä.
Myös mahdollinen budjetti sormukselle voi olla hyvä olla jo tiedossa, sillä sen avulla voimme laskea ja antaa asiakkaalle parhaimpia vaihtoehtoja sopivasta timanttikoosta ja kokonaisuudesta.
2. Tule käymään liikkeessämme paikan päällä tai ota yhteyttä meihin sähköpostitse. Lähdetään suunnittelemaan tarkemmin seppiemme kanssa itse sormusta ja sen yksityiskohtia ja mittoja; esimerkiksi jo olemassa olevan kihlasormuksen mitat huomioidaan vierelle tulevan vihkisormuksen valmistuksessa, jotta saadaan kauniisti yhteen istuva sormuspari. Mahdollisista muutoksista malliin voidaan keskustella ja pohtia yhdessä sinua palvelevan kultaseppämme tai suunnittelijamme kanssa. Meillä kaikki työntekijämme ovat korualan ammattilaisia ja osaavat antaa sinulle myös sopivia vinkkejä ja ideoita sormusmallisi yksityiskohtien suhteen.
Uniikkisormusten kohdalla suunnitellaan ekalla käynnilläsi/yhteydenotollasi haluttua kokonaisuutta ja päivämäärää 3D-suunnitelmalle uniikista sormusmallista.
3. Sormuksen tilaus vahvistetaan 20% käsirahamaksulla tilauksesi kokonaissummasta. Tilauksen vahvistuksen yhteydessä sovitaan myös tarkat päivämäärät sormuksen valmistumiselle. Halutessaan asiakkaan kanssa voidaan sopia sormuksen rungon sovitusaika ennen sen täyttä valmistumista. Rungon sovitusta suosittelemme, mikäli olet epävarma sormuskoostasi ja jos sinun on mahdollista tulla käymään liikkeessämme sovittamassa runkoa.
4. Nouda valmis sormuksesi sovittuna valmistumisajankohtana. Tässä vaiheessa veloitamme sormuksen hinnasta jäljellä olevan loppuosan.
Muuta:
Kaikkien sormustemme hintaan sisältyy haluamasi kaiverrus.
Teemme uusille sormuksillemme 2kk:n ajan niiden hankinnasta koonmuutoksen, mikäli huomaat että sormuskoossa on pientä säätämisen varaa vielä käyttöönoton jälkeen.
Tarjoamme valmistamillemme kivellisille sormuksille veloituksetta ensimmäisen vuosihuollon. Ensimmäinen vuosihuolto on hyvä tehdä noin vuoden päästä sormuksen käyttöön otosta. Tämän jälkeen osaamme suositella sinulle sopivaa huoltoväliä jatkoon. Päivitäisessä käytössä olevaa sormusta on hyvä huoltaa 1-2 vuoden välein, riippuen käyttötottumuksista.
Laatutakuu koskee kaikkia valmistamiamme sormuksia. Laatutakuu koskee sormuksen mahdollisia vikoja (materiaalivika, vika istutuksessa) ja jos malli ei vastaa tilaustasi. Huomioithan, että päivittäisessä käytössä olevat sormukset vaativat ajoittaista säännöllistä huoltoa, jotta kivi-istutukset pysyvät kunnossa ja jotta voimme antaa työllemme takuun.
Yhteydenotot voitte laittaa meille sähköpostiin myynti@andreasen.fi

Mietityttääkö sormuksen KOKO?

Sormuksen osto-opas

Tutustu oppaaseen

Etkö löytänyt MIELEISTÄSI?

Tilaa uniikkikoru

Tilaa uniikkikoru